Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa

Kiitos kun jaat tämän!

Kaisaniemen kasvitieteellisessa puutarhassa

Hävettää sanoa, että olin täällä, Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, ensimmäistä kertaa eläissäni. Muutaman vuoden suunnittelun jälkeen lähdettiin sitten miltei ex tempore Helsinkiin! Niinpä hyppäsimme autoon, sitten junaan Järvenpäässä ja sitten vielä bussiin. Jäimme oikeassa paikassa pois kyydistä ja lähdimme väärään suuntaan, eli kiersimme koko alueen ennen kuin pääsimme portille. Näinhän se menee, oli sitten ”tutussa” paikassa kotimaassa tai maailman äärissä.

Kaisaniemen kasvitieteellisessa puutarhassa

1903 rakennettu kasvitieteen laitos ja kasvimuseo. Museo toimii edelleen talossa.

Meidät valtasi pienoinen hämmennys täällä. Miten näitä kasveja on tarkoitus käydä tarkastelemassa? Jos olisi kulkenut vain laatoituksia pitkin, olisi jatkuvasti pitänyt kiertää alueita päästäkseen ”aloituspisteeseen”. Ehkä ei vain ymmärretty. Sri Lankan Royal Botanical Gardenin, Tallinnan Kadriorgin puiston ja vaikka Eija Klaucken Eija’s Gardenin  jälkeen tällainen lokeroidea tuntui kummalliselta. Minusta on mukavampi päästä rauhassa jaloittelemaan käytäviä pitkin ja samalla tutustua kasveihin.

Ehkä syy lajitteluun ja alueisiin on se, että kasvit pitää siirtää jonnekin talveksi? Tietääkö joku? Näistä ilmeisesti aika iso osa sellaisia, jotka eivät Suomen talvea kestä.

Täällä oli paljon eksoottisia kasveja ja nyt kun oltiin Suomessa, olisi kiinnostanut uusien tuttavuuksien kohdalla tietää, menestyvätkö ne näissä oloissa talven yli. Samoissa ryhmissä kun oli sellaisia, mitä meillä käytetään pihoissa yleisesti ja sitten niin harvinaisempia lajikkeita. Kotiin tultua jouduin googlettelemaan kaikki kasvit, jotka kuvasin nimineen.

Silta puutarhassa

Hieno silta. Ja pelkkää nurmikkoa ja kiveä ympärillä? Ei ymmärrä taaskaan.

Mutta ovathan nämä kasvit hienoja!

Idän tai lännenkermesmarja

Röllisädekaisla

Tarhasalkoruusu

Peruukkipensas. Tämä on tuttu kukkasidonnassakin, yleensä tummalehtisenä. I love it.

Heikinlilja

Heikinlilja

Kasvihuone suljettu

Niinpä tietenkin. Juuri tänään.

Puutarhassa oli myös hääseurue, ja saimme todistaa morsiamen ja sulhasen kuvausta kasvialtaiden lomassa ihan vierestä. Mikä ettei… Olihan siellä korkeita hienoja kasveja taustaksi. Tässä seurue on ehtinyt jo kauemmas.

Huisku-unikko

Hertta-aralia

Aika paljon huonokuntoisia puita ja kasveja tuli kierrellessä vastaan, liekö kuivuus syynä? Tämä iso lehmus? (emme tainneet kiinnittää huomiota mikä puu se oli) sen sijaan näyttää voivan erinomaisesti.

Emme siis päässeet kasvihuoneisiin ollenkaan niiden ollessa poikkeuksellisesti suljettuna. Kai tänne sitten pitää tulla uudestaan?

Esittely Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta löytyy täältä.

Kiitos kun jaat tämän!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.