You are currently viewing Kesäkukkia!

Kesäkukkia!

Kiitos kun jaat tämän!

Kesakukkia

Saihan se tämäkin ”hortonomi” vähän sentään istutettua kesäkukkia. Kaikki aurinkoinen aika meni pihahommissa. Takapihaa on kaivettu, kaivettu ja kaivettu… On karsittu korkeita jasmikkeita ja syreenejä, kolme niistä myös poistettu. Molemmilta puolilta naapureitten välistä on poistettu isot puskat, toisella puolella norjanangervo, toisella pihlaja-angervo. Mutta niistä lisää myöhemmin, vaikka niihin on kulunut se aika, milloin olisi pitänyt niitä kesäkukkia istutella…

Kesakukkia

Tämän ihanan oliivipuun tai pensaan löysin taimistolta, jossa oltiin katselemassa sopivia kasveja toisen naapurin rajalle. Pakkohan se oli ottaa mukaan. Oli halpakin! Ja kappas, juuri sopiva ruukkukin löytyi, edellisen asukkaan pihalle jättämä. Nyt on muutama oliivi tulossa, tuskin maltan odottaa…

Naapurilta saatiin joku ruukkukesäkurpitsa? Senkin sain viimein istutettua ja kohta oli yksi aivan hurmaava kukka ihailtavaksi.

Kesakukkia

Ja sitten onkin hauska tapaus: minulla oli edellisessä pihassa (toissa kesänä?) kattilassa kasvamassa Asta-ystävältä saaduista hullunkurkun siemenistä itänyt hyvin huonosti voiva kasvi… Kattila on ollut ulkona missä sattuu koko talven. Keväällä ihmettelin siihen tupsahtanutta taimea. Annoin sen kasvaa ja ihmettelin edelleen, kun ei näyttänyt rikkaruoholta. Se alkoi näyttää köynnökseltä. Kai tämä on sitten se hullukurkku eli koristekurkku, hullun lailla kasvaa ainakin.

Kesakukkia

Keräilin jonkun aikaa kasveja etupihan terassille, joka oli aivan sotkuinen taas talven (ja kevään) jäljiltä. Siihen kun ilmestyy kaikki remontissa tuleva roina odottamaan pois vientiä, mikä ei koskaan tapahtu kovin nopeasti. No, sain terassin siivottua ja istutettua kesäkukat, joita siis olin ostanut vähän milloin mistäkin. Löysin muun muassa 14 ahkeraliisaa vitosella! Tullessaan ne eivät olleet kovin kaksisia, mutta nyt jo aika ahkeran näköisiä.

Kesakukkia

Istutusastioina vanhat tutut: joku ruosteinen pata, itse tehty betoniruukku ja vanhan maitotonkan tötteröosa. Löysin myös joskus tekemäni pienen risupesän, siihen laitoin anopilta saatua mehitähteä.

Kesakukkia

Kukkapylvääseen tuli samansävyisiä kasveja kuin alapytyissä : poutapilvi, pari lobeliaa, hopeaputous. Jostain kohtaa seinää löytyi vielä kohta, mihin kiinnittää kukkateline. Tänne varjon puolelle sopii kerrottu ahkeraliisa eli ruusuliisa, kaverikseen se sai seinustalle bataatin.

Kesakukkia

Kesakukkia
Pylväässä lobeliaa, poutapilveä ja hopeaputousta

 

 

Kiitos kun jaat tämän!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.