Kiitos kun jaat tämän!

Helppoja viherkasveja kotiin

Viherkasvit sisustuksessa ovat olleet trendikkäitä taas jonkin aikaa. Itselläni niitä on ollut niin kauan kuin muistan. Siitä syystä on välillä hiukan vaikea käsittää, miksi toiset ovat niin epäröiviä niiden suhteen. Monesti kuulee sanottavan, että ”Olen todella hyvä tappamaan kaikki kasvit”. Nyt on siis aika löytää helppoja viherkasveja kotiin, mutta ei tapettavaksi…

Uskon, että jokaiselle löytyy sopivat kasvit, kun otetaan huomioon sekä kasvien että myös niiden kasvattajan olosuhteet. Suurin virhe on yleensä kastelussa, joten on valittava kasveja, joita ei hetkauta liikakastelu tai ajoittain vallitseva suuri kuivuus!

Kasveille löytyy myös altakasteluruukkuja, jos tuntuu, että niitä ei muista kastella tarpeeksi. Kaikille kasveille nekään eivät sovi. Jotkut kasvit pitävät siitä, että saavat kuivahtaa välillä kunnolla.

Aarnipeikonlehti

Viherkasvien mukana tulee useimmiten neuvoa antava lappunen, jota kannattaa vilkaista ennen kuin hankkii kasvin. Tosin olen huomannut, että ohjeet eivät välttämättä aina ole aivan kiveen hakattua tietoa. On paljon kasveja, jotka ovat todella vaatimattomia vaatimuksissaan, eivätkä välitä siitä, mitä niihin kiinnitettyihin lappuihin on ohjeistukseksi annettu.

"Salaisuus"!

Kasvit tottuvat sellaiseen hoitoon, minkä saavat. Tämä ei päde kaikkiin kasveihin, vaan niihin vaatimattomiin ja helppoihin. Kasvien tottuminen olosuhteisiin riippuu myös siitä, mistä kasvisi ostat. Kerron salaisuuden! Kukkakaupoissa kasvit eivät suinkaan saa parasta mahdollista hoitoa…

Kukkakaupassa kasvit tottuvat yleensä siihen, että niitä ei paapota. Kukkakaupat elävät sesonkien mukaan, joten jos on paljon sidottavaa häihin, hautajaisiin, jouluun, pääsiäiseen ja milloin mihinkin, viherkasvit joutuvat yksinkertaisesti odottamaan silloin vuoroaan.

Tällainen kohtelu on jo totuttanut ne epäsäännölliseen elämään, joten jos löydät kukkakaupasta hehkeän ja muhevan kasvin, se yleensä on karaistettu kestämään sattumanvaraista kastelua ja vaihtelevia olosuhteita. (Toivottavasti en suututa tällä ketään tunnollisesti kastelevaa kukkakauppiasta).

Helppoja viherkasveja kotiin

Yleiset säännöt viherkasveille

  • Kaikki kasvit tarvitsevat valoa. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Tämä kannattaa aina ottaa huomioon hankkiessa uutta kasvia. Ainoa kasvi, jonka sanotaan viihtyvän pimeässäkin, on palmuvehka. On myös paljon kasveja, jotka viihtyvät vaihtelevissa olosuhteissa esimerkiksi viidakoissa, joissa ne kiipeilevät muiden kasvien rungoissa saaden jossain kohtaa valoa vaikka muuten olisivat varjossa. Tällaiset ovat siis aika sopeutuvaisia erilaisiin valo-olosuhteisiin kotonasikin. Jos kasvisi on kauempana ikkunasta, voit välillä nostaa sen lähemmäs valoa saamaan. Harva kasvi taas viihtyy suorassa paahteessa, joten siirrä se silloin kauemmas ikkunasta tai käytä sälekaihtimia/verhoja estämään liiallista valon saantia.
  • Kastelu! Tämä on ehkä tärkein elementti kasveista huolehtimisessa. Jotkut kasvit suuttuvat saman tien, jos ne jäävät ilman vettä. Toiset taas eivät siedä märkyyttä ollenkaan. Jälleen helpoin kasvi on sellainen, joka ei vähästä hätkähdä kastelunkaan suhteen. Valitse siis sellainen! Parhaiten valinta sujuu kokeneen kukkakauppiaan kanssa neuvottelemalla.
  • Ravinteet. Tämä on ”turhin” osuus. Itse olen elänyt kasvieni kanssa vuosikymmenet laittamatta tippaakaan ravinteita. Jälleen pätee sama asia: vaatimattomat kasvit kasvavat ilman suurta hoitoa. Ehkä ne kasvaisivat vielä paremmin, jos saisivat ravinteita. Nykyään annan kasveilleni kasvuaikaan luonnonmukaisia lannoitteita, vaikkakin edelleen harvakseltaan. Tällaisista joka kodista löytyvistä ravinteista olen kirjoittanut jutun aiemmin.
Flamingonkukka

Helppohoitoisimmat kasvit

  • Joulu/pääsiäis/marraskuun mikä onkaan kaktus. Schlumbergera. Unohda säännöllinen kastelu äläkä missään nimessä vaihda liian isoon ruukkuun. Tykkää kitumisesta. Lue tästä lisää.
  • Palmuvehka. Zamioculcas. ”Kaikkien” mielestä helpoin kasvi. Ei vaadi valoa eikä kastelua. Itse en usko! No… Ehkä olen ottanut liian kirjaimellisesti ohjeet, joten en ole kastellut. Kannattaa tehdä se välillä kuitenkin. Ja jos on pimeässä paikassa, niin voi nostaa välillä vaikka ikkunalle saamaan kuitenkin vähän valoakin.
  • Perhoskämmekkä, Phalaenopsis, yleisimmin tunnettu orkidealajike. Orkideoita pidetään vaikeasti hoidettavina, mutta unohda se. Oikeasti todella helppo. Pysyy hengissä, jos et hukuta veteen. Olen haastatellut tämän kasvin suhteen todella paljon kasvattajia. Toiset lannoittavat, toiset eivät koskaan. Toisten kasvit ovat huonolla hoidolla. Jotkut pyyhkivät lehdet vodkalla. Teki mitä vaan, niin toisilla kukkii jatkuvasti ja toisilla ei koskaan uudestaan. Mutta hengissä pysyy! Minulla on monta, samalla ikkunalla. Toiset kukkivat joskus, toiset eivät. En temppuile niiden kanssa, eli en upottele veteen jne. Kastelen kuten muutkin viherkasvit. Nyt kun katson niitä tässä kirjoittaessani, niin huomaan, että ne, jotka ovat lasiruukuissa, ovat paljon isompia. Kukkupuhetta siis sekin, mitä jostain luin, että eivät tykkää olla lasisissa astioissa…
  • Peikonlehti, Monstera. Tämän tai ainakin hetken sitten trendikasvi. Kestää sellaista hoitamista, mitä milloinkin on tarjolla. Viihtyy varjoisammassakin paikassa. Ota selvä omasta yksilöstäsi. Viihtyminen näkyy helposti. Iso lehti säilyy myös leikkona todella pitkään, joten jos et halua isoa kasvia, kipaise kukkakauppaan hakemaan yksi lehti.
  • Viirivehka! Spathiphyllum alana. Tähän pätee sama kuin edelliseen. Näyttää heti, kun tarvitsee vettä, eli pitää katsoa kasvia! Etkös katsomisen vuoksi sen hankkinutkin? Tämä myös palkitsee joskus jatkuvalla kukinnalla ja puhdistamalla huoneilmaa…
  • Herttaköynnösvehka. Philodendron scandens. Kasvaa vimmatusti puolivarjossa, jos välillä muistaa kastella. Saat kohta lisää kasveja siitä, kun katkaiset varret ja juurrutat uuteen purkkiin.
  • Flamingonkukka, Anthurium, joka myös on jonkinlainen sesonkikukka, yleisimmin jouluna ja punaisena. Löytyy myös esim. valkoisena, vihreänä, todella tumman punaisena ja vaaleanpunaisena kukkivaa. Ja kun ei kuki, niin lehdetkin ovat kauniin muotoiset. Tämän hoito-ohjeena kukkapurkin lapussa on säännöllinen kastelu, mutta höpöhöpö! Olen tavannut todella kuivia yksilöitä paljon joulusesongin jälkeen kukkakaupoissa, ja niin vaan porskuttavat! Annoin valkoisen version anopille pari vuotta sitten ja kukkii kuulemma koko ajan.
  • Anopinkielet. Sansevieria trifasciata. Tarvitsevat valoa, mutta selviävät summittaisella kastelulla.
  • Aarnipeikonlehti. Monstera adansonii. Kasvaa todella hurjaa vauhtia, joten tarvitsee myös aika paljon kastelua. Sopii ehkä hukuttajatyyppisille kastelijoille.

Muita helppoja: Rahapuu, rönsylilja, pylvästyräkki, sutipuu, muorinkukat ja erilaiset kuningasbegoniat. Kysy näiden hoito-ohjeet kukkakauppiaalta!

Viirivehka kuivahtaneena ja kasteltuna
Peikonlehti maljakossa

kiinnostuitko?

Jos kiinnostuit joko suunnittelemaan viherkasvihankintasi ja kasvien hoidon Kodintunnun opastuksella tai tekemään blogiyhteistyötä Kodintunnun kanssa, voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella. 

Kodintunnun verkkokaupasta löytyy muutama ruukku viherkasveille. Kurkkaa myös palveluihin!

Kiitos kun jaat tämän!