Sisustussuunnittelu

Sisustussuunnittelu

Jos sinulla on uusi koti tai olet kyllästynyt vanhan asuntosi ilmeeseen, tai mikäli tunnet että kodissasi tilat eivät toimi kuten kuuluisi tai energiat eivät ole kohdillaan… Silloin on syytä turvautua kekseliääseen, ammattitaitoiseen ihmiseen. Hän voi saada tilasi uudistumaan toimivaksi ja esteettiseksi, energioiltaan turvalliseksi ja viihtyisäksi kotipesäksi. Kannattaa siis tilata sisustussuunnittelu!

Suunnitteluni lähtökohtana on asukkaan tarpeet, tyyli ja mieltymykset. Jotta tilasta saadaan toimiva ja harmoninen kokonaisuus, joudutaan ehkä välillä luopumaan tavaroista, jotka ovat kulkeneet pitkän matkan elämän mukana. Toisaalta sisustus voi lähteä kehittymään myös jonkun rakkaan huonekalun tai esineen ympärille.

 

Tavoitteenani on esteettinen, kestävä ja toimiva tila tai asunto. Pyrin aina käyttämään mahdollisimman paljon jo olemassa olevaa kalustoa vaihtamalla kalusteitten paikkaa ja tuunaamalla niitä. Periaatteisiini kuuluu siis huonekalujen kierrätys ja käytettyjen tavaroiden hyödyntäminen sisustamisessa.

Kuitenkin, jos niin toivotaan ja on tarpeen, voidaan  kodin huonekaluja vaihtaa uusiin, toimivampiin, toisiinsa ja asuntoon sopiviin vaihtoehtoihin. Tällöin ehkä vanhat huonekalut ja esineet saavat uuden kodin jossain toisaalla.

Sisustuksen voi siis hankkia ekologisesti, kierrättämällä. Toki sen voi hankkia myös kertaheitolla, suunnitelman mukaisesti ja siltikin kierrättäen. Tai sen voi tehdä tarkalleen suunnitelman mukaisesti, täysin uusin kalustein, mutta ottaen ekologisuuden huomioon kalusteiden pitkäikäisyydessä, materiaaleissa ja niiden kestävyydessä.

Sisustustyyliä on niin monta kuin on ihmistäkin. Toisille kodin täytyy olla pelkistetty ja minimaalinen, toiset taas viihtyvät tavaroiden ja värien keskellä. Useimmiten halutaan kuitenkin tilojen toimivuutta. Keskustelemalla ja kartoittamalla toiveet, tarpeet ja mieltymykset pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, minkälainen on toiveiden viihtyisä koti.

Sisustussuunnittelu

Sisustussuunnitelun hinta on 42 €/h. Asunnon kartoituskäynti 40€ (max 1 tunti) + km-korvaus 0,60 €/km. Hintoihin lisätään alv, 24 %.

Muita palveluita

  • Asunnon stailaus (myös parveke/piha) myyntiä varten
  • Taulujen asettelu
  • Verhojen, päiväpeittojen ja sisustustyynyjen ompelutyö (kotitalousvähennys)

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella tai laittamalla viestiä numeroon 045 1254664.